lauantai 31. tammikuuta 2009

Kruunut pojilleni




Aloin tekemään kruunua pienelle tytöllemme. Isoveljet yhtäkkiä muka halusivat itselleen kanssa omansa.. Valitsivat itse kankaat ja tällaiset niistä sitten tuli. Tuskin ikinä pistävät päähänsä, mutta tärkeintähän tässä on se, että pääsin ompelemaan!

torstai 29. tammikuuta 2009

Pikku pupu ja puusalko


Pari päivää sitten valmistunut pikku pupu odottaa pääsiäistä ja kevättä jo innolla. Innoissaan puki jo kesävaatteetkin päälle... : )

Puusalko valmistui puukäsityötunnilla. ; )

tiistai 27. tammikuuta 2009

Kevättä ilmassa...


Kevät tekee kovasti tuloaan ja samalla myös tildapuput kömpivät esiin pesäkoloistaan...
Ainakin tässä pesässä niitä syntyi kerralla kolme ja lisää taitaa olla tulossa ; )
Nämä veijarit tosin ovat vielä vailla hattuja, mutta kunhan saan kirjan käsiini, niin nekin teen - ei vielä auennut pelkän kaavan perusteella hatun idea...vaikka varmaan on ihan simppeli juttu sekin.

Kissa tuli taloon...

Eilen sain ensimmäisen kissani tehtyä! Tytöt ovat jo pitkään toivoneet jotain omaa Tilda-hahmoa. Olen aina tykännyt kissan ulkonäöstä joten päätin kokeilla niitä. Raajat laitoin napeilla joten ovat liikuteltavat jos haluaa leikkiä. Viikset kylläkin rautalankaa, katsotaan sitten jos menee vaihtoon jossain vaiheessa. Oikein kiva oli tehdä tämäkin ja kahdelle neidille vielä pitäis väsätä. Nyt kisu istuskelee tyytyväine meidän Oonan hyllyllä nimikirjainten vierellä....Lisää kuvia blogissani

Uusi Tilda-kirja saapui!!!

Tänään se sitten postista kolahti!!! Pikaisesti tuossa selasin läpi lasten kanssa ja voi, miten ihania juttuja siinä oli. Minähän siis tilasin norjankielisen version mutta yritän selvitä sillä. Laitan vaikka kuvia helmistä kunhan saan rauhassa paneutua kirjaan.....Ihanaa!

lauantai 24. tammikuuta 2009

Hyvä Suomiiii!!


Blondi ja Brunette enkelitytöt istuivat tänään kuin tatit tv:n äärellä ja ihastelivat suomalaistyttöjen huikeita jäätanssiesityksiä.


Hyvä Laura, hyvä Susanna, hyvä Kiira!!!!!

keskiviikko 21. tammikuuta 2009

Pieni keijukainen n:o 2


Tämmöistä tälläkertaa... =) Koko on sama kuin edellisessäkin, eli heppa normi kokoa ja keiju minitildaa =D Nyt kun on syksyksi ja talveksi tehty, niin täytyy varmaan kahdelle muullekkin vuodenajalle keksiä syy tehdä keijukaisia *haha* :D

Moro...

Uusi Tilda-kirja on ilmestynyt! Mulle oli tullut mainos adlibrikseltä. Tildas Landsted, eli siis norjaksi mutta pakkohan se oli tilata, tulee varmaan jo ens viikolla jihuu!! Siinä on se ihana uusi prinsessa...

Hyviksiä


Tarkoitus oli tehdä yksi hyvis vauvalahjaksi, mutta koska vauvoja on tulossa lähipiiriin megamäärä niin tein sitten jo valmiiksi useamman hyviksen. Saavat jäädä odottelemaan synnytyksiä! :)

♥ Pupulla on isorokolla ♥





tiistai 20. tammikuuta 2009

Nallukka


Tällaisen nallen väsäsin viikonloppuna tummanruskeasta pellavakankaasta. Pienen nallen kaavaa (Tildan talossa -kirjasta) suurensin vähän kopiokoneella. Oli niin helppo- ja mukavatekoinen, että näitä täytyykin tehdä lisää!


-Inka

Lisää tildamaisia ompeluksia täällä:
http://auringonihanat.blogspot.com

sunnuntai 18. tammikuuta 2009

jättienkeli- ilman siipiä

Ompelin itselleni jättienkelin- ilman siipiä, eli taisi tulla vaan tyttö!! kaavat kirjasta
tildan talossa.
ihan on suloinen ilman siipiäkin, omasta mielestä!!
Tässä suloiset pupuset jotka ompelin joulun alla. materiaalina on pellava kankaat!! oli yllättävän helppo ommeltava tuo pellava...hivenen vaan on hintavaa. Malli on pääsiäis-kirjasta crafting springtime gifts.

Tilda-kokki


Tämän Tilda-kokin tein lahjaksi eräälle tutulleni. Kokilla on pienet "pitsikengät" jotka eivät näy kuvassa, mutta blogissani ( http://www.liinanlipasto.blogspot.com/ ) on lisää kuvia tytöstä.

♥ Tildan laukku ♥

Ja tässä on tämä Tildan laukku jo valmis käytämään kesällä,
oli nopea tehdä, mutta vähän työtä laittamassa rengat.
Lisää kuvia bloggini

lauantai 17. tammikuuta 2009

Valmista tuli!

No niin! Kummitytön synttärilahja valmistui tuossa päivällä. Hameesta tuli vähän köpön näköinen kun on niin pitkä ja housutkin puuttuvat alta mutta menköön nyt. Poskipuna puuttuu edelleen kun en omista vieläkään sitä leimasinväriä ;)

Tildamaisia ostoksia...

Eilen oltiin lasten kanssa kaupungilla pakkasta paossa. Tiimarin alessa piti käydä ja löytyihän sieltä kivoja nauhoja, hintaan 50cent paketti. Ehkä nämä voi jossain Tilda-työssä hyödyntää.
Sitten oli pakko ostaa näitä miniatyyriruukkuja ja ämpäreitä. Ei hajuakaan mihin niitä käytän mutta sopivat jonkun tyttösen käsiin kyllä.
Tämän kankaan löysiin Amoriinista. Jotenkin tosi Tildamainen ja hintakin oli halpa, vain 6,90 metri. Nyt tuolla pöydällä pötköttelee kummitytön enkeli viimesilausta vailla valmiina. Ehkäpä huomenna jo pääsee tänne esittelyyn. Mukavaa viikonloppua kaikille.

tiistai 13. tammikuuta 2009

LoveAngel


Biibu ja Jole olivat ihania ja lähettivät mulle hiuksia, kruunuja ja ristejä ja niin sain tänään viimeisteltyä ekan LoveAngelin. Tämän typyn kaavat sain Jaanabellalta. Kiitos teille kaikille avusta!!! <3 Pidän tästä mallista kovasti ja tämä oli mukava toteuttaakin.

Uuden Tildan tyyliin♥

Jipii! tänään valmistui!

Uutta kirjaa odotellessa, oli ihan pakko tehdä tää neitokainen.. Malliahan (kuten ehkä huomaa) yritin ottaa tuosta tulevan kirjan tilda-mallista... =) Materiaali on taasen jotain vanhaa lakanaa ym..

maanantai 12. tammikuuta 2009

Neiti punainen


Tämä neiti oli jonkun aikaa jo lipaston laatikossa odotellut siipiään... ööö... jotenkin joskus nää projektit jää seisomaan jostain syystä =) Nyt pääsi kuitenkin vihdoin muuttamaan uuteen kotiinsa anopin luokse (ja sai laitettuu esittelyyn tännekin).. =)

Lisää enkeleitä...

Tässä kolme muuta joulun alla ompelemaani enkeliä. Huomasin muuten hassun jutun, että olen vahingossa ommellut kaikissa tapauksissa hameen väärin päin. Miten olikin niin vaikea ymmärtää, että ompele 18 cm:n sivut yhteen ;/ Mutta siltikin nämä on ihan söpöjä ja siroja näinkin, kamalaa virhettä ei siis päässyt tapahtumaan!



Lisäksi sovelsin vähän siipiäkin, en halunnut niistä paksuja vaan tein ne littanaisempina.



Annoin kaikki nämä joululahjoiksi ja mieleisiä olivat ;)

T. Inka

sunnuntai 11. tammikuuta 2009

Kiitos, että sain mahdollisuuden liittyä joukkoon!

Hei, olen uusi täällä!

Jäin sivustoihin koukkuun jo viime keväänä, kun Tildaa esitettiin Tila-ohjelmassa. Näillä Tildan sivuilla olen käynyt melkein päivittäin, katsomassa, mitä uutta on tullut.
En omista digikameraa, mutta jos saan jotain hienoa aikaiseksi, niin eiköhän niistä kuviakin saada. Olen ihastellut täällä upeita juttuja ja minua kiinnostaisi tehdä jokin hahmo. Toistaiseksi olen saanut kirjailtua vain vaivaiset kaksi koristesydäntä, Tildan tapaan. Kodistani on noin 100 metriä Sinooperiin, missä tykkäänkin käydä ihastelemassa Tildaan liittyviä tarvikkeita.

Olen 42-vuotias. Nuoruudessani olen käynyt kolmivuotisen mallipukineompelijan linjan ammattikoulussa, joten neula pysyy hyvin käsissä. Olen aina ollut kiinnostunut kaikenlaisista käsitöistä. Jossain vaiheessa osallistuin aktiivisesti erään askartelukaupan kursseille (mm. himmeli, Sveitsin-nukke ja antiikkinalle). Entisessä elämässä (siis kun asuin vielä ensimmäisen mieheni kanssa) keräsin intohimoisesti käsityökirjoja. Ostin niitä uusina ja wanhoina divarista. Niitä oli kiitettävä kokoelma, mutta ne jäivät jotenkin eron yhteydessä entisen miehen kirjahyllyyn, 10 vuotta sitten.

Tänä keväänä haluaisin alkaa askarrella Tilda-aiheisia kortteja!

lauantai 10. tammikuuta 2009

♥ Sinisen Hanhi ♥

Kiitos tytöt foorumista

Enkuli


Hei kaikille!


Tässäpä ensimmäinen addiktiini johtanut tapaus, enkeli kirjasta "Tildan talossa". Lisää varmaan on tulossa, näitä on niin ihana tehdä...
T: Inka


perjantai 9. tammikuuta 2009

Maatuska ja muffinsseja!





Tein tälläisen kaksipuolisen tabletin/pöytäliinan siskolleni joululahjaksi! Maatuskat esiintyvät tosiaan useissa tekeleissäni nykyään :) Tein myös maatuskapinssejä kavereilleni lahjaksi, mutta en viitsinyt niitä tänne laittaa, koska niissä ei ollut mitään Tilda-aiheista!
Voit katsoa ne blogistani http://ellimy.blogspot.com/
-Elli

torstai 8. tammikuuta 2009

♥ Hanhi ♥

Ja tässä on minun hanhin Tilda totuus on se, että annoin tämän pienen hattu, koska en osanut ommella oikein hattu, joten annoin sen tällä kertaa. Lisää kuvia minun bloggini http://tildasyalgomas.blogspot.com/
Ja nyt on avattu uuden Tildan Bloggi espajankielinen
Tervetuloa kaikkille

keskiviikko 7. tammikuuta 2009

Jihuu!

Enakkotilasin juuri bookplussasta " Tildan kevät" kirjan. Ilmestyy 6.3.2009. Nyt ei tarvitse kyttäillä vaan kirja kolahtaa sitten postilaatikkoon. Nyt vielä pitäisi malttaa odotella sitä uutta kirjaa joka vissiin kesällä tulee... Mukavaa keskiviikkoa kaikille.

tiistai 6. tammikuuta 2009

Ensimmäinen Tildatyöni


Tällainen kani siitä sitten syntyi.

maanantai 5. tammikuuta 2009



Tämän joulutontun tein ystävälle joulu lahjaksi!!
Essun helma on täynnä kulkusia!
Tässä hanhi ja kana ajelemassa reellä. Vanhempani täyttivät molemmat 50 vuotta samana vuonna, tässä lahjat heille. Hanhelle ablikoitu 100 rinta pieleen!!

Lentäen kohti uusia haasteita

Hyvää ja askartelurikasta uutta vuotta Tilda addikteille!

lauantai 3. tammikuuta 2009

Joitain joulunajan tekeleistä

Nyt alkaa olla taas elämä hieman normalisoitunut kaiken joulun ja uudenvuoden hässäköiden jäljiltä =)
Tässä pari joulun alla väsäiltyä... Taas ylläriylläri, monesta pukinkonttiin lähteneestä unohtui ottaa kuvaa kun oli "pukinpajassa" niin kiirus.. =)




Alimpana vielä meidän joulu-keittiönikkuna, joka tänä vuonna sai Tildan innoittaman maisemakuvituksen.

Ihanaa tulevaa vuotta kaikille! Ja täysin riemuin kohti kevään Tildailuja!! Pääsiäinenhän on jo ihan nurkan takana =D ♥
Onkohan vielä jossain myytävänä sitä Tildan Pääsiäiskirjaa??? Mikä on kirjan nimi ja jos joku tietää mistä sitä saa niin olisin kiitollinen vastauksesta??

perjantai 2. tammikuuta 2009

Tildan hattu

Ja nyt että minulla on muutama päivä lomalla vielä, tein tämä Tildan hattu, ja se on sopiva aika, koska ulkona on todella kylmä ( -10 ).