sunnuntai 16. elokuuta 2009

tayl0r esittäytyy

Heipsistä rallaa!

Elikkäs olen 25-vuotias tyttönen Joensuusta ja samalla myös hyvinkin innostunut käsitöistä. Tykkään hirmuisen paljon neulomisesta (vaikken juuri teekkään muita kuin sukkia ja lapasia) ja nyt viime keväänä pääsin tutustumaan myös Tildojen maailmaan. Kaveri oli jostain tilannut itselleen valmiin Tilda-pakkauksen, jonka innoittaman itsekin päätin kokeilla ja tein ison enkelin. Siitäpä se innostus sitten lähti ja nyt taidankin olla jo ihan hurahtanu näihin :D

Vaihdoin tänään blogini uuteen osoitteeseen, joten uudessa blogissa ei vielä ole mitään tuoretta esiteltävää Tilda-rintamalta. Aikaisempia töitäni voi käydä katsomassa vanhassa blogissani. Uusi blogi taas löytyy täältä. Tässä kuitenkin vielä kuva parista tekemästäni lampaasta.



Ei kommentteja: